Hae meille

Hae meille

Kulosaaren yhteiskoulun lukiolinjoille haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa 17.2.-17.3.2026 alla olevien ohjeiden mukaisesti. Hakuaikana ei tarvitse täyttää ainevalintakorttia, ensimmäisen vuoden valintoja pyydämme valituilta kesäkuussa valintojen julkaisun jälkeen.  

Mikäli hakijalla on voimassa oleva lääkärin tai psykologin diagnoosiin perustuva erityisjärjestely, jonka tarve jatkuu lukiossa, voi hakija anoa suoritusajan pidennystä valintakokeeseen tai kokeen suorittamista pienryhmätilassa. Anomus liitteineen  tulee toimittaa lukion rehtori Minnariitta Raitiolle sähköpostilla (minnariitta.raitio@ksyk.fi) hakuajan loppuun mennessä. 

Englanninkielisen, yhteiskunta- ja talous-, sekä tiede-ja teknologialinjojen opiskelijavalinta perustuu lukuaineiden keskiarvoon ja pääsykokeeseen. Voidakseen tulla valituksi linjalle, opiskelijan on osallistuttava pääsykokeeseen pääsykoepäivänä. Mikäli hakija on estynyt osallistumaan kokeeseen perustellusta syystä (sairaus tms.), hänen tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen koetta lukion rehtori Minnariitta Raitioon (minnariitta.raitio@ksyk.fi). Järjestämme tarvittaessa varapäivän. 

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkaistaan aikaisintaan to 11.6.2026 koulun nettisivuilla niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimenjulkaisuun. Kaikille valituille lähetetään hyväksymiskirje sähköpostitse, jossa on yksityiskohtaiset ilmoittautumisohjeet sekä ohjeet ensimmäisen vuoden pakollisten opintojaksovalintojen tekemiseen. 

Opiskelupaikka on otettava vastaan 25.6.2026 mennessä tai se peruuntuu. 

Lisätietoja hakemiseen ja linjoihin liittyvissä kysymyksissä saat apulaisrehtori, opinto-ohjaaja Riitta Kaistolta (riitta.kaisto@ksyk.fi), puh. 0400-808 351.

Haku yleislinjalle

Yleislinjalle haetaan yhteishaun kautta (www.opintopolku.fi ) 17.2.-17.3.2026. Hakutoive Kulosaaren yhteiskoulu/lukio. Linjalle otetaan 60 opiskelijaa.

Valinta perustuu peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvoon. Vuonna 2024 yleislinjalle sisäänotettujen alin keskiarvo oli 9,33, vuonna 2025 alin keskiarvo oli 9,54. 

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkaistaan aikaisintaan to 11.6.2026 koulun nettisivuilla niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimenjulkaisuun. Kaikille valituille lähetetään sähköinen hyväksymiskirje, jossa on yksityiskohtaiset ohjeet ilmoittautumiseen sekä ensimmäisen vuoden pakollisten opintojaksovalintojen tekemiseen. 

Opiskelupaikka on otettava vastaan 25.6.2026 mennessä tai se peruuntuu.

Lisätietoja saat linjanvetäjä Marko Paasoselta (marko.paasonen@ksyk.fi)  tai apulaisrehtori, opinto-ohjaaja Riitta Kaistolta (riitta.kaisto@ksyk.fi), puh. 0400-808351.

Haku englanninkieliselle linjalle

Englanninkieliselle linjalle haetaan yhteishaun kautta (www.opintopolku.fi) 17.2.-17.3.2026Hakutoive Kulosaaren yhteiskoulu/ Lukion englanninkielinen linja. Linjalle otetaan 60 opiskelijaa.

Linjan opiskelijavalinta perustuu:

  • peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvoon, enintään 10 pistettä
  • pääsykokeeseen, enintään 5 pistettä

Hakijan lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,5 ja hänen tulee saada pääsykokeesta vähintään 1 piste voidakseen tulla valituksi englanninkieliselle linjalle. Vuonna 2025 englanninkieliselle linjalle sisäänotettujen alin pistemäärä oli 12,28/15. Alin keskiarvo oli 8,08 ja hyväksyttyjen keskiarvojen keskiarvo oli 9,14.

Englanninkielisen linjan pääsykoe järjestetään to 23.4.2026 klo 13.30. Koe mittaa englannin ja suomen kielen osaamista. Koekutsu lähetetään opiskelijan omaan Opintopolussa ilmoitettuun sähköpostiosoitteseen. Mikäli et löydä kutsua, tarkista roskaposti. Tarkemmat tiedot pääsykokeesta löytyvät huhtikuussa koulun kotisivulta etusivun tiedotteista. Kokeeseen tulee ottaa mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Mikäli hakijalla on voimassa oleva lääkärin tai psykologin diagnoosiin perustuva erityisjärjestely, jonka tarve jatkuu lukiossa, voi hakija anoa suoritusajan pidennystä pääsykokeeseen tai kokeen suorittamista pienryhmätilassa. Anomus liitteineen  tulee toimittaa lukion rehtori Minnariitta Raitiolle sähköpostilla (minnariitta.raitio@ksyk.fi) hakuajan loppuun mennessä. 

Englanninkielisen linjan opiskelijavalinta perustuu lukuaineiden keskiarvoon ja pääsykokeeseen. Voidakseen tulla valituksi linjalle, opiskelijan on osallistuttava pääsykokeeseen pääsykoepäivänä. Mikäli hakija on estynyt osallistumaan kokeeseen perustellusta syystä (sairaus tms.), hänen tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen koetta lukion rehtori Minnariitta Raitioon (minnariitta.raitio@ksyk.fi). Järjestämme tarvittaessa varapäivän.

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkaistaan aikaisintaan to 11.6.2026 koulun nettisivuilla niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimenjulkaisuun. Kaikille valituille lähetetään sähköinen hyväksymiskirje, jossa on yksityiskohtaiset ilmoittautumisohjeet sekä ohjeet ensimmäisen vuoden pakollisten opintojaksovalintojen tekemiseen.

Opiskelupaikka on otettava vastaan 25.6.2026 mennessä tai se peruuntuu.

Lisätietoja saat apulaisrehtori, opinto-ohjaaja Riitta Kaistolta (riitta.kaisto@ksyk.fi), puh. 0400-808 351.

Haku tiede- ja teknologialinjalle

Tiede- ja teknologialinjalle haetaan yhteishaun kautta (www.opintopolku.fi) 17.2.-17.3.2026, hakutoive Kulosaaren yhteiskoulu/ Lukion tiede- ja teknologialinja. Tiede-ja teknologialinjalle otetaan 30 opiskelijaa.  Linjan opiskelijavalinta perustuu:

  • peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvoon, enintään 10 pistettä
  • pääsykokeeseen, enintään 5 pistettä

Hakijan lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,5 ja hänen tulee saada pääsykokeesta vähintään 1 piste voidakseen tulla valituksi tiede- ja teknologialinjalle. Vuonna 2025 tiede- ja teknologialinjalle sisäänotettujen alin pistemäärä oli 12,32/15. Alin keskiarvo oli 8,58 ja hyväksyttyjen keskiarvojen keskiarvo 9.53.

Linjan pääsykoe järjestetään  perjantaina 24.4.2026 klo 13.30. Kokeeseen osallistuminen on edellytys linjalle hyväksymiselle. Koekutsu lähetetään opiskelijan omaan Opintopolussa ilmoitettuun sähköpostiosoitteseen. Mikäli et löydä kutsua, tarkista roskaposti. Tarkemmat tiedot pääsykokeesta löytyvät huhtikuussa koulun kotisivulta etusivun tiedotteista. Ota oma laskin mukaan, myös kuvallinen henkilöllisyystodistus tulee olla mukana.

Koe on suomenkielinen, mutta voi sisältää englanninkielistä aineistoa. Koe mittaa luonnontieteiden osaamista sekä ajankohtaisten kotimaisten ja kansainvälisten luonnontieteisiin liittyvien asioiden tuntemusta. Funktiolaskin on sallittu pääsykokeessa.

Mikäli hakijalla on voimassa oleva lääkärin tai psykologin diagnoosiin perustuva erityisjärjestely, jonka tarve jatkuu lukiossa, voi hakija anoa suoritusajan pidennystä valintakokeeseen tai kokeen suorittamista pienryhmätilassa. Anomus liitteineen  tulee toimittaa lukion rehtori Minnariitta Raitiolle sähköpostilla (minnariitta.raitio@ksyk.fi) hakuajan loppuun mennessä. 

Tiede-ja teknologialinjan opiskelijavalinta perustuu lukuaineiden keskiarvoon ja pääsykokeeseen. Voidakseen tulla valituksi linjalle, opiskelijan on osallistuttava pääsykokeeseen koepäivänä. Mikäli hakija on estynyt osallistumaan kokeeseen perustellusta syystä (sairaus tms.), hänen tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen koetta lukion rehtori Minnariitta Raitioon (minnariitta.raitio@ksyk.fi). Järjestämme tarvittaessa varapäivän.

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkaistaan aikaisintaan to 11.6.2026 koulun nettisivuilla niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimenjulkaisuun. Kaikille valituille lähetetään hyväksymiskirje sähköpostitse, jossa on yksityiskohtaiset ilmoittautumisohjeet sekä ohjeet ensimmäisen vuoden pakollisten opintojaksovalintojen tekemiseen.

Opiskelupaikka on otettava vastaan 25.6.2026 mennessä tai se peruuntuu.

Lisätietoja saat linjanvetäjiltä Hanna Huhtakalliolta (hanna.huhtakallio@ksyk.fi) ja Päivi Ojalalta (päivi.ojala@ksyk.fi) sekä apulaisrehtori, opinto-ohjaaja Riitta Kaistolta (riitta.kaisto@ksyk.fi), puh. 0400-808 351.

 

Haku yhteiskunta- ja talouslinjalle

Yhteiskunta- ja talouslinjalle haetaan yhteishaun kautta (www.opintopolku.fi) 17.2.-17.3.2026. Hakutoive Kulosaaren yhteiskoulu/Lukion yhteiskunta- ja talouslinja. Linjalle otetaan 30 opiskelijaa. Linjan opiskelijavalinta perustuu:

  • peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvoon, enintään 10 pistettä
  • Pääsykokeeseen, enintään 5 pistettä

Hakijan lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,5 ja hänen tulee saada pääsykokeesta vähintään 1 piste voidakseen tulla valituksi yhteiskunta-ja talouslinjalle. Vuonna 2025 yhteiskunta- ja talouslinjalle sisäänotettujen alin pistemäärä oli 11,83/15. Alin keskiarvo oli 8,92 ja hyväksyttyjen keskiarvojen keskiarvo 9.42.

Yhteiskunta- ja talouslinjan pääsykoe järjestetään maanantaina 27.4.2026 klo 13.30. Koe on suomenkielinen, mutta voi sisältää englanninkielistä aineistoa. Koekutsu lähetetään opiskelijan omaan Opintopolussa ilmoitettuun sähköpostiosoitteseen. Mikäli et löydä kutsua, tarkista roskaposti.Tarkemmat tiedot pääsykokeesta löytyvät huhtikuussa koulun kotisivulta etusivun tiedotteista. Kokeeseen tulee ottaa mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Koe mittaa yhteiskuntaopin sekä ajankohtaisten kotimaisten ja kansainvälisten politiikkaan ja talouteen liittyvien asioiden tuntemusta.

​​Mikäli hakijalla on voimassa oleva lääkärin tai psykologin diagnoosiin perustuva erityisjärjestely, jonka tarve jatkuu lukiossa, voi hakija anoa suoritusajan pidennystä pääsykokeeseen tai kokeen suorittamista pienryhmätilassa. Anomus liitteineen tulee toimittaa lukion rehtori Minnariitta Raitiolle sähköpostilla (minnariitta.raitio@ksyk.fi) hakuajan loppuun mennessä.

Yhteiskunta- ja talouslinjan opiskelijavalinta perustuu lukuaineiden keskiarvoon ja pääsykokeeseen. Voidakseen tulla valituksi linjalle, opiskelijan on osallistuttava pääsykokeeseen koepäivänä. Mikäli hakija on estynyt osallistumaan kokeeseen perustellusta syystä (sairaus tms.), hänen tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen koetta lukion rehtori Minnariitta Raitioon (minnariitta.raitio@ksyk.fi). Järjestämme tarvittaessa varapäivän.

Yhteiskunta- ja talouslinjan pääsykokeen yhden pisteen arvoisen tehtävän voi korvata harrastuneisuuspisteellä.  Harrastuneisuuspistettä voi hakea yhteiskunnallisesta tai poliittisesta harrastuneisuudesta kertovalla kirjallisella todistuksella. Tarkemmat ohjeet harrastuneisuuspisteen hyväksiluvusta löydät tämän sivun alaosasta.

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkaistaan aikaisintaan to 11.6.2026 koulun nettisivuilla niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimenjulkaisuun. Kaikille valituille lähetetään hyväksymiskirje sähköpostitse, jossa on yksityiskohtaiset ilmoittautumisohjeet sekä ohjeet ensimmäisen vuoden pakollisten opintojaksovalintojen tekemiseen.

Opiskelupaikka on otettava vastaan 25.6.2026 mennessä tai se peruuntuu.

Harrastuneisuuden hyväksilukeminen yhteiskunta-ja talouslinjalla

Pääsykokeen viimeisen tehtävän voi korvata harrastuneisuudella, josta on toimitettava kirjallinen todistus lukion rehtorille viimeistään 8.5.2026. Mikäli haluat tiedon harrastuneisuuspisteen hyväksymisestä ennen pääsykoetta, lähetä todistus 17.4.2026 mennessä.

Harrastuneisuuteen hyväksytään:

  • toimiminen vastuutehtävässä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, sihteeri) politiikkaan tai talouteen liittyvässä järjestötoiminnassa vähintään vuoden ajan
  • toimiminen yläkoulun oppilaskunnan puheenjohtajana vähintään vuoden ajan
  • osallistuminen kansainväliseen politiikkaa tai taloutta käsittelevään vähintään kaksipäiväiseen konferenssiin
  • muiden vastaavan tasoisten yhteiskunnalliseen tai politiikan alaan liittyvien suoritusten hyväksymistä voi tiedustella lukion rehtorilta viimeistään 8.5.2026 osoitteesta minnariitta.raitio@ksyk.fi

Todistukset harrastuneisuudesta tulee lähettää lukion rehtori Minnariitta Raitiolle sähköpostilla osoitteeseen minnariitta.raitio@ksyk.fi. Laita sähköpostin otsikoksi ”yt-linjan harrastuneisuus”. Varmista vielä sähköposteistasi (tarkasta myös roskaposti!), että olet saanut rehtorilta vastauksen viestisi vastaanottamisesta viikon sisällä lähetyksestä.

Lisätietoja opiskelusta linjalla saat linjanvetäjä Ville Kohvakalta (ville.kohvakka@ksyk.fi) ja apulaisrehtori, opinto-ohjaaja Riitta Kaistolta (riitta.kaisto@ksyk.fi), puh. 0400-808 351.