KSYKin opiskelija Maisa Fraserille MM-pronssia CP-jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa
Kulosaaren yhteiskoulun opiskelija Maisa Fraser, 25E, oli voittamassa historiallista pronssia CP-jalkapallon naisten Suomen maajoukkueen riveissä. Yhdysvaltojen Atlantassa 15.–24. lokakuuta järjestetyt MM-kisat olivat Suomen CP-jalkapallomaajoukkueessa pelaavalle Maisalle ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin. Atlantan suuri mittakaava teki ensikertalaiseen vaikutuksen
– Siellä oli aika kivaa, värikästä ja paljon isoja rakennuksia. Kaikki oli jenkeissä isompaa, Maisa muistelee.
Maisa toimi kisoissa Suomen maalivahtina ja pelasi myös ratkaisevassa pronssiottelussa Irlantia vastaan. Kentällä hän erottui edukseen omalla tyylillään, sillä tavallisesti käytettävien mustien hanskojen sijaan hän torjui maalilla pinkeissä hanskoissa.
– Pronssipelissä oli kauhea adrenaliini päällä, kun Irlanti laukoi koko ajan maalia kohti ja jouduin torjumaan maaliyrityksiä. Kaikki se oli kuitenkin sen arvoista, kun kova työ lopulta palkittiin! Oli mieletön luottamuksenosoitus päästä pelaamaan näin tärkeässä pelissä. Saavutus tuo hyvää näkyvyyttä vammaisjalkapallolle Suomessa, ja on iso kunnia tuoda mitali Suomeen, Maisa iloitsee.

Kulosaaren yhteiskoulu onnittelee lämpimästi Maisaa ja koko Suomen maajoukkuetta upeasta saavutuksesta!
