KSYK SPORTS TEAM

Mitä koulujoukkuetoiminta oli lukuvuonna 2023-2024 

* 44 joukkuetta
* Noin 350 nuorta osallistui toimintaan vähintään kerran.
* Lukion, koko yläkoulun ja erikseen pelkästään 7.luokkalaisten joukkueita
* Tytöt, pojat ja sekajoukkueet, joissakin lajeissa (esim. ultimate)
* Kori-, lento-, pesä-, sulka- ja jalkapalloa, salibandya, ultimatea, suunnistusta ja yleisurheilua.
* Yksilölajeissa yläkoululaisille järjestetään mm. maastojuoksu-, tennis- ja golf-kisoja, joihin osallistuminen hoidetaan usein itsenäisesti.

– Osallistujien aiemmalla kokemustasolla ei ole suurempaa merkitystä, hyvällä asenteella taas paljonkin.
– Harjoitusten määrä yksittäisessä joukkueessa vaihtelee harjoitustilojen saatavuuden, joukkueen jäsenten sitoutuneisuuden ja aikataulujen mukaan.
– Harjoituksia järjestetään pääsääntöisesti kouluajan ulkopuolella klo 14:45-17:15/17:30 välillä, mutta toisinaan myös koulupäivän aikana.
– Liikuntavälitunteja järjestetään ainakin koripalloon ja lentopalloon.
– Harjoitusottelut, kilpailut ja turnaukset muiden koulujen kesken tapahtuvat koulupäivän aikana

Perustiedot yläkoulun ja lukion koulujoukkueiden toiminnasta ( säännöistä ja velvollisuuksista, joukkueisiin ilmoittautumisesta, jne.) – yksilö- ja joukkuelajeista löydät alta.

Huom! Nähdäksesi koulujoukkueiden nettisivujen ja kalentereiden sisällöt sinun tulee olla kirjautuneena KSYK:n tunnuksilla.

Sport teams over the past school year 2023-2024

* 44 teams
* Approx 350 students participated in the activities at least once
* Upper secondary, whole middle school and 7th grade only teams
* Basketball, volleyball, football, floorball, Finnish baseball, ultimate, athletics, orienteering and badminton.
* There will be annual, national student sports competitions e.g. in tennis, cross country running and golf where our students have participated independently.

– The participants’ previous experience level is not as important as their level of effort.
– The number of training sessions will be based on our facilities availability, team member activity and schedules.
– Training sessions will be organized mainly during the hours after school (14:45-17:30) but sometimes also during the school day.
– There will be sports recesses at least in basketball and volleyball.
– Friendly matches, tournaments and competitions with other schools will happen during the school hours. 



Note! You need to be logged in to the KSYK Drive account in order to view the sports teams’ website and calendars. 

 

Welcome to KSYK SPORTS TEAM!

INFO YLÄKOULU / MIDDLE SCHOOL
KUKA VOI LIITTYÄ KOULUN URHEILUJOUKKUEISIIN? MILLOIN JOUKKUEISIIN VOI LIITTYÄ?
 

MITEN VOIN LIITTYÄ JOUKKUEISIIN?

Klikkaa linkkiä ja valitse lajisi: TÄÄLTÄ!

HUOM! Voit muokata vastauksiasi saman linkin kautta.

 

OLEN UUSI OPPILAS JA ILMOITTAUTUMISLINKIT TAI KALENTERI EIVÄT AUKEA. MITÄ TEEN?

Koulujoukkueiden kyselyitä täyttäessäsi tai koulujoukkueiden Google kalenteria lisätessäsi sinun tulee olla kirjautuneena KSYK:n Drive-tilillejoten tarkasta, mille Google Drive tilille olet kirjautunut laitteellasi ja vaihda se tarvittaessa. Olet saanut tunnukset luokanvalvojaltasi. Jos sinulla on ongelmia kirjautumisen kanssa, ole yhteydessä koulun kirjastoon tai kysy asiasta ICT-tunneilla

Kokeile myös käynnistää laitteesi ja kokeile kirjautua tämän jälkeen uudestaan. 

TARVITSEEKO MINUN SITOUTUA TOIMINTAAN?

Joukkueisiin ei tarvitse sitoutua, joten voit tulla vain kokeilemaan, miltä treenit tuntuvat. Turnauksiin tai kisoihin päästäksesi sinun tulee sitoutua toimintaan jonkin verran, koska joudumme sopimaan asioista muiden koulujen kanssa montako pelaajaa / osallistujaa / joukkuetta meiltä on tulossa.

MILLOIN ERI JOUKKUEILLA ON HARJOITUKSIA, KISOJA JA TURNAUKSIA?
Seuraa koulujoukkueiden Google kalenteria, niin et missaa yhtään tapahtumaa! 
Koko lukuvuoden alustava aikataulurunko joukkuelajien osalta löytyy tämän sivun valikosta nimellä ”Yläkoulu – Turnaukset”.

 
 
LISÄKYSYMYKSIÄ?
Laita Wilma-viestiä joukkueiden valmentajalle, Petri Partaselle. 
_________________________________________________________

TO WHOM? WHERE? WHAT? WHEN? 

It doesn’t matter if you are an experienced athlete or a beginner – your most valuable skills are will to learn and giving your best in every situation.

You can join the teams at any point during the school year.

Next you need to do a few things

1Fill the questionnaire asap – click the link: Link to the questionnaire 

Note! You can edit your answers by using the same link. I will keep the form open for the moment.

2. If you haven’t done it yet then download Google Calendar onto your phone and add the Sports Teams calendar in it: Link to the calendar

3If you have any technical problems contact school’s library or ask things during the ICT-lessons.

4. If you have any additional questions then send a Wilma message to the coach Petri Partanen

INFO LUKIO / UPPER SCHOOL
KUKA VOI LIITTYÄ KOULUN URHEILUJOUKKUEiSIIN? MILLOIN JOUKKUEISIIN VOI LIITTYÄ?
 

MITEN VOIN LIITTYÄ JOUKKUEISIIN?

LUKIOLAISET / FOR HIGH SCHOOLERS – Klikkaa linkkiä ja valitse lajisi: TÄÄLTÄ!

HUOM! Voit muokata vastauksiasi saman linkin kautta.

 

OLEN UUSI OPPILAS JA ILMOITTAUTUMISLINKIT TAI KALENTERI EIVÄT AUKEA. MITÄ TEEN?

Koulujoukkueiden kyselyitä täyttäessäsi tai koulujoukkueiden Google kalenteria lisätessäsi sinun tulee olla kirjautuneena KSYK:n Drive-tilillejoten tarkasta, mille Google Drive tilille olet kirjautunut laitteellasi ja vaihda se tarvittaessa. Olet saanut tunnukset luokanvalvojaltasi. Jos sinulla on ongelmia kirjautumisen kanssa, ole yhteydessä koulun kirjastoon tai kysy asiasta ICT-tunneilla.

Kokeile myös käynnistää laitteesi ja kokeile kirjautua tämän jälkeen uudestaan. 

TARVITSEEKO MINUN SITOUTUA TOIMINTAAN?

Joukkueisiin ei tarvitse sitoutua, joten voit tulla vain kokeilemaan, miltä treenit tuntuvat. Turnauksiin tai kisoihin päästäksesi sinun tulee sitoutua toimintaan jonkin verran, koska joudumme sopimaan asioista muiden koulujen kanssa montako pelaajaa / osallistujaa / joukkuetta meiltä on tulossa.

 

MILLOIN ERI JOUKKUEILLA ON HARJOITUKSIA, KISOJA JA TURNAUKSIA?
Seuraa koulujoukkueiden Google Kalenteria niin et missaa yhtään tapahtumaa!
Koko lukuvuoden alustava aikataulurunko joukkuelajien osalta löytyy tämän sivun valikosta nimellä ”Lukio – Turnaukset”.
Google-kalenteriin turnausten ja kilpailujen tiedot päivittyv’t sitä mukaa, kun ne varmistuvat.



LISÄKYSYMYKSIÄ?
Laita Wilma-viestiä joukkueiden valmentajalle, Petri Partaselle

_________________________________________________________
 

TO WHOM? WHERE? WHAT? WHEN? 

It doesn’t matter if you are an experienced athlete or a beginner – your most valuable skills are will to learn and giving your best in every situation.

You can join the teams at any point during the school year.

Next you need to do a few things

1Fill the questionnaire asap – click the link: Link to the questionnaire 

Note! You can edit your answers by using the same link. I will keep the form open for the moment.

2. If you haven’t done it yet then download Google Calendar onto your phone and add the Sports Teams calendar in it: Link to the calendar 

3If you have any technical problems contact school’s library or ask things during the ICT-lessons.

4. If you have any additional questions then send a Wilma message to the coach Petri 

WILMA MERKINNÄT / NOTES
WILMA MERKINNÄT 
 

WILMA NOTES

 

OHJEET
KSYK SPORTS – OHJEET

1. SEURAA KOULUJOUKKUEIDEN KALENTERIA ja KSYK:n sähköpostiisi tulevat urheilutapahtumakutsut päivittäin Petriltä, niin pysyt ajan tasalla. 

Jos näet kalenterissa tapahtuman, mistä sinulle ei ole tullut kutsua, mutta haluaisit mukaan, niin laita Petrille viestiä

2. Lisää KSYK:n oma (etunimi.sukunimi@ksyk.fi) sähköpostitilisi puhelimeesi, jos et ole sitä jo tehnyt, niin saat viestit suoraan puhelimeesi.

 

SÄÄNNÖT JA VELVOLLISUUDET

Käyttäytyminen koulussa ja koulujoukkuetapahtumissa + koulutyöhön liittyvien velvollisuuksien hoitaminen vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua koulujoukkueiden toimintaan

 

JA LOPUKSI: TARKISTA ennen harjoituksiin / peleihin / turnauksiin osallistumista: 

GUIDELINES
KSYK SPORTS – GUIDELINES

1. CHECK THE SPORTS TEAMS CALENDAR daily and the EVENT INVITATIONS from me to your KSYK’s email. If you see an event in the calendar but you haven’t received any invitation to it then send Petri a message and he will add you to the invitation list. 

2. Add your KSYK’s email (firstname.surname @ ksyk.fi) to your phone’s email accounts if you haven’t done it yet to be able to receive sports event invitations.

 

RULES & RESPONSIBILITIES

Behavior at school and in sports teams events + taking care of the school work responsibilities: