Pääkaupunkiseudun kaupungit siirtävät nykyisten toisen vuoden opiskelijoiden vanhojen tanssit syksyyn, ja suosittelevat yksityisille lukioille samaa. Voimassa olevien ja ennustettujen määräysten mukaisesti perinteisten tanssien harjoitteleminen ja esittäminen eivät onnistu vielä nyt keväällä.

Myös Kulosaaren yhteiskoulun vanhojen tanssit siirretään syksyyn. Siirtäminen sai kyselyssä vahvan kannatuksen myös opiskelijoiltamme. Näillä näkymin tansseja harjoitellaan syksyn ylioppilaskokeiden jälkeen ja esitetään marraskuussa tai joulukuussa. Ja jos koronatilanne sallii, ovat nykyisten ykkösten vanhojen tanssit pian sen jälkeen helmikuussa.