Kun abit oli saatu kärrättyä lukulomalle, oli kakkosten vuoro ottaa paikkansa koulun vanhimpina. Wanhat tanssivat perheilleen torstai-iltana kahdessa erässä ja perjantaina oli vuorossa tanssit niin koululla, Roihuvuoren palvelutalossa kuin päivän lopuksi Helsingin jäähallissakin. Esityksessä nähtiin tansseja poloneesista rock’n rolliin ja wienervalssista folkjamiin. Opiskelijat olivat myös koreografioineet oman tanssinsa, jonka he pääsivät esittämään ohjelman lopuksi.

Ryhmä opiskelijoita kävi esiintymässä Roihuvuoren palvelutalossa, kuten koululla on ollut tapana jo usean vuoden ajan. Asukkaat pääsivät esityksen lopuksi myös parketille yhdessä nuorten kanssa. Ihana perinne, joka saa aina paljon kiitosta talon asukkailta!