Neljän lukiolaisemme idea Nuorten maanpuolustusliitosta sijoittui Spring-ideakilpailun finaalissa 4.5. kolmen voittajan joukkoon. Matin, Victorin, Rasmuksen ja Alexin ajatuksena oli kasvattaa nuorten maanpuolustusintoa ja lisätä tietoisuutta maanpuolustuksesta.
Kilpailussa palkittiin 55 prosentin ääniosuudella kolme tiimiä. Toiset palkitut joukkueet haluavat ideoillaan vähentää muoviroskaa ja kehittää kestävämpää tietojenkäsittelyä. Springin voittajat palkitaan kesätyöllä, jossa he pääsevät tekemään ideoitaan todeksi eri alojen huippuosaajien kanssa. Palkinto sisältää myös opintomatkan Amsterdamiin ja Berliiniin.
Tänä keväänä ensimmäistä kertaa järjestetty ideakilpailu kutsui toisen asteen opiskelijoita kehittämään maailmaa parantavia ideoita 3–5 hengen tiimeissä. Ideakilpailuun osallistuttiin 68 eri paikkakunnalta 161 idealla. Finaaliin valittiin 10 tiimiä, joista kolmessa oli KSYK:n opiskelijoita. Opiskelijamme olivat ideoimassa myös  ruokahävikkiä vähentävää ja kierrätysneuvoja jakavaa sovellusta sekä kampanjaa, joka olisi lisännyt inklusiivisuutta nuorten harrastustoimintaan.
Spring-ideakilpailun ovat perustaneet Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin, Martti Hetemäki, Bengt Holmström ja Jorma Ollila ja sen toteutuksesta vastaa Lasten ja nuorten säätiö.