Kieli on avain kulttuuriin oli Kieliviikon kantava teema. Monipuolisen kielitaidon merkitykseen sekä eri maiden kulttuureihin päästiin Kieliviikon aikana tutustumaan monin eri tavoin. Viikko näkyi niin lautasella kuin tuntui jäsenissäkin.

Koulun entinen opiskelija Nuutti Kiiveri kertoi kielitaidon merkityksestä jatko-opinnoissa lukion ykkösille. Ylen pitkäaikainen toimittaja Sini Sovijärvi toi omassa esityksessään esiin paljon tapahtumia oman uransa varrelta ja sen, kuinka paljon hyötyä toimittajan työssä on monipuolisesta kielitaidosta. Kansainvälistyvässä maailmassa englannin osaaminen on välttämättömyys, mutta kaikki muut kielet ovat plussaa ja auttavat erottautumaan joukosta esimerkiksi työpaikkaa hakiessa. Espanjanopettajamme Anna Palmio puolestaan auttoi oppilaita sukeltamaan espanjalaiseen kulttuuriin flamencon avulla, kun tanssin alkeita päästiin joukolla harjoittelemaan keskiviikkona. Torstaina ranskanopiskelijat pääsivät tutustumaan korkeakouluopintoihin Ranskassa. English Stream 2nd graders were given a presentation by Nelly Sääksjärvi from Supercell. Koodauslähettiläs Linda Liukas piti torstaina aamunavauksen peruskoulun oppilaille.