Teknologiateollisuuden satavuotissäätiö on nimensä mukaisesti Teknologiateollisuus ry:n perustama säätiö, joka tukee kasvua ja Suomen uudistamista teknologia-alalla. Teknologiateollisuus ry onkin yksi merkittävimmistä elinkeino- ja työmarkkinajärjestöistä: se vastaa 50 % Suomen viennistä ja 75 % Suomen tutkimus- ja kehitysinvestoinneista.

Teknologiateollisuuden satavuotissäätiön tunnetuin panos koulumaailmaan lienee hulppea 1000 euron stipendi, jonka säätiö jakaa pitkän matematiikan ylioppilaskirjoituksissa erinomaisesti menestyneille opiskelijoille. Käytännössä tämä tarkoittaa varsin suvereenia laudaturia: esimerkiksi tänä keväänä laudaturin raja pitkässä matematiikassa oli 82 pistettä ja stipendin raja 101 pistettä. Stipendiin vaadittavaa pistemäärää havainnollistaa myös se, että laudaturin kirjoitti valtakunnallisesti kevään kirjoittaneista noin 7 %: stipendiaatit todella ovat erityisen valikoitunut joukko matematiikan superosaajia.

Tämän vuoden ihanat abimme pärjäsivät matematiikan kirjoituksissa erinomaisesti, ja se näkyi myös stipendiaattien lukumäärässä: keväällä 2021 valmistuneet opiskelijamme kirjoittivat hulppeat kuusi stipendiä! Tämän lisäksi vielä seitsemäs opiskelija kirjoitti stipendiin tarvittavan pistemäärän, mutta valmistuu ylioppilaaksi vasta ensi vuonna. Tällä suorituksella tulimme mainituksi oikein erillisessä uutisessa Teknologiateollisuuden nettisivuilla – olimme stipendien lukumäärässä koko valtakunnan viidenneksi paras lukio!

Onnea kaikille stipendiaateille koko KSYK:n pitkän matematiikan opettajatiimiltä – keitä stipendiaatit olivat, se selviää lauantain ylioppilasjuhlassa! Vinkkinä voisimme sanoa, että stipendirohmuina kunnostautuivat eritoten TT-linjan opiskelijat, jotka saivat neljä stipendiä seitsemästä 😉